Perhokalastusta ja jotain muuta

Simojoella vesi vähenee

Lähdin eilen illalla joelle ja kuuden maissa pääsin Pyttykoskelle. Vesi oli laskenut viime viikonlopusta noin 20-25cm ja koski näytti paremmin ottipaikkansa. Kosken niskalle oli edelleen todella veemäistä koittaa kahlata saaren päästä lähtevää kivirakkaa pitkin, niinpä päätin kalastella saaren sivustaa pitkin kosken peilejä ja loppuliukua. 3 laskua ja 3 tuntia tehokasta kalastusta, mutta mitään tapahtumia tai havaintoja ei näkynyt. Pois lähtiessä päätkin käydä vielä tekemässä yhden laskun Mertakoskella. Paikalla oli tuttuja, joten lyhyeksi kopaisuksi aiottu venähti puolituntisesta yli kome tuntiseksi. Kotia pääsin neljän aikaan aamuyöllä.

About jylyppy.net

jylyppy.net - perhokalastaja

Nämä ovat allekirjoittaneen kotisivut ja sivujen aiheena on lähinnä perhokalastukseen liittyvää asiaa ja jotain sen vierestä.

Perhokalastusblogini alta löytyy pääosin minun ja osin kalakavereideni uusimmat kuulumiset tähän "jaloon" kalastusharrastukseen liittyen.

Humualueelle »