Perhokalastusta ja jotain muuta

Tenon huumasta paluu arkeen

Viikon reissu tuli sitten tehtyä. Mökki oli hyvä kuten jo tutuksi tullut porukkakin. Veden korkeuden vaihteluista saimme arvokasta kokemusta varsinkin Bildamon alueelta. Norjan puolen kalastuksen kynnys tuli myös ylitettyä, joten vastaisuudessa on enemmän vaihtoehtoja valittavana poolien suhteen ja miltä rannalta niitä haluaa kalastaa.

Kalassa pysyttiin, itse asiassa tittejä tuli itselleni ja koko porukalle enemmän kuin millään aikaisemmalla reissulla. Kahden titiin lisäksi sain nyt sen ensimmäisen varsinaisen loheksi kokonsa puolesta luokiteltavan kalan. Keskiviikko-iltana lohi nappasi perhooni ja reilun 10 min väsytyksen jälkeen Tenon vakiokoukkaajamme Matts koukkasi lohen rannalle. Kymppi jäi onneksi rikkomatta, joten jäi vielä tavoitetta tuleville reissuille.

Kuva: allekirjoittanut ja 9kg lohi Tenojoelta

9kg_Tenojoelta_24.6.2009

About jylyppy.net

jylyppy.net - perhokalastaja

Nämä ovat allekirjoittaneen kotisivut ja sivujen aiheena on lähinnä perhokalastukseen liittyvää asiaa ja jotain sen vierestä.

Perhokalastusblogini alta löytyy pääosin minun ja osin kalakavereideni uusimmat kuulumiset tähän "jaloon" kalastusharrastukseen liittyen.

Humualueelle »