Lainiojoki 25.7. 30.7.2008
TI 29.7.
Heräilin ja tein tulet about klo 13. Silakka nousi pirteänä, sillä olihan hän ottanut jonkun ryypyn saamansa lohen kunniaksi. Ruotsin poliisikin kävi helikopterilla tervehtimässä. Lensivät pitkin jokea ja tekivät kunniakierroksen leirimme kohdalla. Liekkö salakalastajia, verkottajia tai muuten vain eksyneitä etsineet. Kuulimme nimittäin illalla leirissä pistäytyneiltä tanskalaisilta perhomiehiltä, että heidänkin kohdallaan olivat kierrosta tehneet. Aamupäivä sujui rattoisasti. Nuorempi veljeksistä paistoi räiskäleitä. Jossain vaiheessa alkoi perinteisen kalakeiton säätäminen. Tällä kertaa kalana oli taimenen ja harrin sijasta lohta. Koko lohnan pääkin liemessä keitettiin. Hyvää tuli.
Iltapäivällä lohien meno oli hiukan rauhoittunut, mutta posahduksia näkyi tasaisesti noin 15min välein. Virppamiehetkin pääsivät kokeilemaan vermeitään lohien kanssa. Tulos oli tartutusten osalta hyvä, mutta karkutusten osalta huono tai hyvä, vai miten se meni. Olikohan niitä 6 lohta kiinni eikä yksikään tullut rantaan asti. Huomasi, ettei tuollaisella perustaimensetillä tee mitään, kun lohi päättää lähteä takaisin perämerta kohti.
Siinä illalla Silakka vielä tartutti perhoon toisen lohensa. Tämä oli pirteä ja teki jo sitten sellaisen muutaman kymmenen metrin syöksyn alavirtaan ja koitti sotkea siimat poolin alapäässä majailevan Kurskin perämoottoriin. Lopulta lohi saatiin talutettua nostopaikalle. Naaraslohi näytti olevan, joten viskattiin koukku käsistä ja alettiin catch & release kalastajiksi. Kiruna-kortin alueella Lainio- ja Kaitumjoellahan naaraslohta ei saa tappaa tahi hallussa pitää ja meillähän oli jo tuota lohta ihan syödä asti. Toinen veljeksistä ´tailasi´ lohen rannalle. Mitattiin kohtuullisen kirkas naaraslohi 82cm ja arvioitiin painoksi 6,5-7,0 kg:aan ja sen jälkeen elvyttäjä elvytti lohen jatkamaan kutupuuhiaan.
Kokki-kolmoset aloittivat sydänyönnä edellisen kalastusrupeaman aikana eräksi otetun lohen jalostamista paremmin ihmislasten ravinnoksi kelpaavaksi. Edellisenä iltana lohta oli suolattu ja haudatattu mäthääseen, jotta se, siis lohi, säilyisi parempiin suihin. Maisteltiin graavia ja samalla nuotion vieressä otti loimua toinen pala. Ruoan laiton lomassa yön aikana lohta taas meni läpi ihan kivasti, mutta koukkuun ne eivät enää erehtyneet.