Lainiojoki 25.7. 30.7.2008
SU 27.7.
Herättiin Silakan kanssa ensimmäisenä, kuten aina. Keli oli kuin morsian. +24c ja puolipilvistä. Ja nyt kun ei tuullut, sääskiä oli aivan uitusti. Kiusattiin leiripaikan rannalta harjuksia. Loputkin porukasta kopeutuivat ylös ja kokkihommasta kiinnostuneet alkoivat savustamaan harreja (ennen - jälkeen). Syötiin varsin valkuaispitoinen eväs viimeistä ruotoa myöten ja päätettiin purkaa leiri, pakata Kursk ja lähteä seuraavalle herra "Spokin" suunnittelemalle checkpointille.
Laskimme jälleen jokea I-luokan ´koskissa´ ja pysähdyimme parin tunnin päästä kalastelemaan nätin näköistä paikkaa. Jäin kohdalle ja lähdin laskemaan alavirtaan, jälleen lohivermeet näpeissäni. Harria tuli taas joka viidennellä heitolla, mutta en antanut sen lannistaa. Olisi varmaan pitänyt laittaa siiman päähän pörhöä koossa 2/0, jotta harjukset olisivat ne jättäneet rauhaan. Muut kävivät ylävirtaa kalastamassa ja harjusta tuli. Taimen oli edelleen hukassa.
Lähdimme jälleen virran vietäväksi ja rantauduimme muutaman tunnin päästä hienolle paikalle. Samat rutiinit jatkuivat eli yksi alkoi sytytteleen tulia ja laittamaan ruokia ja loput pystyttämään sitä helevetin ruottalaislatoa alias sääskipesää. Olimme nyt todenneet, että sääsketkin viihtyivät mielellään tuolla puolijoukkueteltan lämmössä. Tänä iltana ruoaksi oli harjus-paellaa ja valkoviiniä palan painikkeeksi. Leirimme oli jonkinmoisen nivan alapään kohdalla, oikeastaan kosken niskalla. Kosken jakoi kahtia saari. Vastarannalla niskalla mosahti muutaman kerran isosti. Olin melkein varma, jotta lohiahan siellä menee. Kalastelimme paikkaa yöhön asti. Jossain vaiheessa muutamalla (ei minulla) hyppäsi ns. laukalle ja pullot, tervashampoolta maistuvaa halpis-tervasnapsi-kopiota myöten, tyhjenivät rivakkaan. Teltasta hävisi sääsket tilan täyttäneen savun vuoksi. Kipinä-mikko oli ilmeisestikin ekaa kertaa asialla.