Lainio - Liedakka ja sen yläpuoliset virtaavat osat 21-24.7.2006
Lauantai 22.7.2006
Heräiltiin Miken kanssa aamupäivällä ja ruoan laiton lomassa suunniteltiin seuraavan illan strategiaa. Päätettiin lähteä alavirtaan sille hotspotille, jossa olin edellisenä yönä värkkäillyt. Joni ja Silakka päätyivät lähtemään mukaan. Itsellä pahimmat kalansaantipaineet olivat nyt ohi, kun ihan luonnon taimenta oli tullut saatua ja lähdinkin tutkimaan sitä delta-aluetta ja niitä pikku virtoja. Mukavan näköistä paikkaa, tuhottomasti soraikkoa, jossa lohen on oiva kutupuuhansa suorittaa. Harria oli siellä saarekkeiden välissäkin. Olin jo palaamassa takaisin hotspotille tarkastamaan tilanteen, kun yhtä sellaista pientä lirua ylittäessä menin nurin ja tökkäsin etusormen kiveen. Vieläkään (18.8.2006 tätä kirjoittaessa) ei tuo sormi taivu kunnolla. No, yhden käden kepillä heittäessä tuo ei haitannut. Hotspotilla joka ukko oli saanut tietenkin harria ja taimenta. Vihreä kuulapääpupa tuntui olevan ottavin. Lopeteltiin kalastus siinä klo 3 maissa ja palattiin leirille. Loput aamuyöstä meni hiukan viihteellä taimenta paistaessa.