SU 2.8.
Sitten taas nukuttiin samoin rutiinein kuin koko reissun ajan. Heräsin ajallaan klo 03 ja tein nuotion. Aamupalaksi paistoin makkaran ja lämmitin leipää pahimpaan nälkään. Yllättävän tarmonpuuskan aikaansaannoksena kävin tiskaamassa astiat. Sitten Mr. Nukku-Matti tuli käymään ja otin 1h aamuyöunet, joiden jälkeen heräsin pirteänä ja herätin pojat
Siinä sitten pakattiin loput tavarat ja siivottiin paikat. Laitettiin kämppien ovat lukkoon ja kavuttiin kimpsuinemme autolle. Päätettiin ajaa Karigasniemen kautta kohti Inaria. Karigasniemellä ei ollut paikkaa auki aamukahveja tarjoamaan, joten ajelimme sitten kohti etelää ja kotia. Pysähdyimme paikassa nimeltä Muotkan Ruoktu. Otettiin kahvi ja munkit kahvilasta ja paikan isäntä tuli siihen rahastettuaan meitä porisuttamaan. Selvisi, jotta hänellä oli tila siinä meidän viikon asuttaman alueen vieressä. Isäntä kertoi jutut kaloista ja näytti ottivieheensä Tenon lohille. Luvattiin pitää salassa, joten eipä sitten tässä kerrota siitä enempää.
Mutta ennen tämän reissuraportin loppua se tarina pitää kertoa, miten lohen saa pysähtymään Inarijoella: Eli useampi kalastaja lähtee kosken aluselle lohiparttien noustessa ja yksi arvonnan hävinneistä passitetaan pitkät kumikengät jalassaan siihen matalaan koskeen keskelle seisomaan. Tällä voittajalla on sitten jokin metallinen esine kädessä. Kahluusauva on kevyempi kuin rautakanki. Sitä esinettä sitten kolistellaan kosken kiviin ja samalla tämän voittajan tulee kävellä jokea rannasta rantaan siten, että välillä keppi hipoo Norjan rantaa ja välillä Suomen kamaraa. Niinpä lohnat ei uskalla nousta koskeen ja jäävät siihen kosken alle odottamaan tuon yhden hullun väsymistä. Samaan aikaan nämä muut herrasmieskalastajat heittelevät ärsyttäviä pörhöjään lohien nokan eteen. Onhan se kumma jos ei pakastin täyty.
Kiitos ja näkemiin. Kuvia löytyy lisää tuolta >>