Perhokalastusta ja jotain muuta

Postannut jylyppy

Humureissun suunnittelua ja erämessuilua

Humureissun suunnittelua ja erämessuilua
Pari päivää sitten pidettiin humureissun 2. suunnitteluilta. Hengellisessä mielessä oltiin liikkeellä helatorstain aattona. Oulunsalossa oli grilli kuumana ja visiot katossa.…

Uusi/vanha siima – ostoksilla

Uusi/vanha siima – ostoksilla
Käväisin viime perjantaina työreissulla isolla kylällä eli Helsingissä ja tapoin aikaa käväisemällä Speyclavessa. Ihan oikeaa asiaakin minulla sinne oli…

Äitienpäivä lähestyy vääjäämäti

Äitienpäivä lähestyy vääjäämäti
Vielä olisi aikaa nukkua, ennen kuin kakun laittoon pitää lähteä. Tätä ajatusta ennen (klo 00:54) ehdin sitoa puolenkymmentä pörhöä Simojoen…

Vappuviikon huumaa

Vappuviikon huumaa
Varsin ahkerana olen ollut vappupäivästä lähtien. Perhoja on tullut tehtyä kymmenkunta, joista alla muutama esimerkki ihan todisteena. Yhtenä syynä tähän…

Siimojen oikomista ja Tenon reissun suunnittelu...

Siimojen oikomista ja Tenon reissun suunnittelua
Kävimme oikaisemassa siimoja Laanilan rannassa rautasillan autoilijoiden ihmetykseksi. Joukossa oli suurin osa Tenon reissulle lähtijöistä. Pääsin nyt testaamaan kunnolla tuota…

Reissuja ja uusia hankintoja

Reissuja ja uusia hankintoja
Ensi kesän pääreissut saatiin tuossa pari viikkoa sitten sovittua. Nyt tulevana suvena on tulossa myös tämmöisiä lyhyempiä puolireissujakin, mikä on…

Silakalle lohiperhoja

Silakalle lohiperhoja
Sain tilauksen muutamasta lohiperhosta. Kalakaveri lupasi maksaa puolet koukkujen hinnasta, kun teen hänelle muutaman ottikoneen. Reilua, eikö totta 🙂 No…

Viime viikon satoa

Viime viikon satoa
Sain muutaman perhonkin taas tehtyä. Perhorasia-saitille joku oli lisännyt mukavasti keskustelua aiheuttaneen lohiperhon. Lähinnä kokeneet kommentoivat värejä, jotta mikä sopii…

About jylyppy.net

jylyppy.net - perhokalastaja

Nämä ovat allekirjoittaneen kotisivut ja sivujen aiheena on lähinnä perhokalastukseen liittyvää asiaa ja jotain sen vierestä.

Perhokalastusblogini alta löytyy pääosin minun ja osin kalakavereideni uusimmat kuulumiset tähän "jaloon" kalastusharrastukseen liittyen.

Humualueelle »